perjantai 19. joulukuuta 2014

Mä vihaan joulua

Joulu ei oo ikinä kuulunut mun lempparijuhlapyhiin, joten tämän tekeminen oli suorastaan velvollisuus. Kaverin kanssa oli myös puhetta, että tekisin maskin hänelle, mutta malttamattomuuteni vuoksi päädyin tekemään tämän itselleni.




Tonttulakkia sain hakea kissojen ja koirien kanssa, kunnes löysin poikani lelulaatikosta snadisti liian pienen yksilön, jonka onnistuin kuin onnistuinkin tunkemaan ihmeen kaupalla jättimäiseen päähäni. Tai siis pää ei ole iso, vaan tukka. Tai sit liikaa tietoa. Veikkaan jälkimmäistä.




Vihaan tota puhelimen etukameraa, kun sillä ei saa otettua normivärisiä kuvia. Kuitenkin näin peruspissiksenä olen sillä tottunut kuvaamaan, joten järkkärillä itsestäni otetut kuvat on vaan niin jäätäviä. Ehkä vielä joskus opin pissistelemään silläkin. Reeniä, reeniä!



Maskin tein melkein kokonaan Grimasin Water Make-Upilla, mitä nyt alahuuleen sipaisin pinkkiä huulipunaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti